Eroon mehiläispunkeista luonnollisesti

Kuinka päästä eroon mehiläispunkeista luonnollisesti? Tämä on ollut meidän mehiläistarhauksen kehityksessä suurin kysymys ja haaste. Vallitseva hoitotapa on tehdä monta kertaa vuodessa oksaalihapotus, laittaa syksyllä mehiläispesään tymolia, sekä leikata pois kuhnurikennostoja, eli tappaa kuhnurimehiläisiä.

Kun katselee mehiläispesää ja mehiläisten käytöstä oksaalihapotuksen yhteydessä, näkee selvästi että myös mehiläiset kärsivät hoidosta. Punkit ovat sen verran pienempiä otuksia, että niille annostus on tappava, mehiläisille vain ärsyttävä. Erityisesti tymolin käyttö punkkienhoidossa lamauttaa ja passivoi mehiläisiä. Gopalan mehiläistarhauksessa tymolia ei käytetäkään lain. Tymolia on luonnostaan timjamissa, mutta mehiläishoidossa käytetty tymoli on kemiallisesti valmistettu yhdiste, eikä siis luonnollinen.

Tavoitteena terve mehiläinen

Monesti ongelmien puhjetessa hoidetaan vain oireita, eikä ongelman juurta. Tässä asiassa ongelman juuri on heikko mehiläinen. Kun mehiläiset ovat terveitä, on niillä enemmän vastustuskykyä ja voimaa taistella itse punkkejaan vastaan. Alunperin mahdollisesti laivojen mukana Aasiasta kulkeutunut mehiläisparvi toi mukanaan mehiläispunkin, johon Eurooppalaisilla mehiläisillä ei ollut luontaista vastustuskykyä. Tarhamehiläisten jalostuksessa kuitenkin painotettiin hunajan keruun maksimointia mehiläisen puhdistumiskäyttäytymisen sijasta (jolloin mehiläiset puhdistaisivat itse pesänsä punkeista).

Mehiläisiä metsässä - GOPALALuonnollisen mehiläisen jalostus on tärkeintä

Tarhamehiläisiä jalostettiin 1900-luvun alussa myös suurempikokoisiksi siinä toivossa, että ne tuottaisivat enemmän hunajaa. (Olenko ainoa, jonka mielestä tämä kuulostaa tosi yksinkertaisen tyhmältä logiikalta? ”Isompi mehiläinen, enemmän hunajaa! Muahhahahaa”).  Isompikokoinen mehiläinen on entistäkin heikompi taistelussaan punkkia vastaan, ja tällainen kauaskatseisuuden puute on tuonut monta ongelmaa nykymehiläiselle. Mieleen nousee muitakin tuotantoeläimiä, joita on jalostettu mielessä vain tuotannon maksimointi, eikä eläinten hyvinvointi. 

Gopalan mehiläinen tattarin kukinnossa. Huomaa koiven iso siitepölypallero!

Koolla on väliä

Todellisuudessa isompikokoinen mehiläinen on kömpelömpi, hitaampi, kykenemätön imemään mettä joistakin kukista, se kuluttaa enemmän energiaa lentäessään eikä se pysty lentämään yhtä pitkiä matkoja kuin pienempi versionsa – eli hunajantuotannon hyötysuhdanne laskee. Isompia mehiläisiä mahtuu pesään vähemmän, ne eivät ole yhtä tehokkaita pitämään sikiöalaa lämpimänä ja niiden on vaikeampi taistella punkkeja vastaan, senkin vuoksi, että punkit mieluusti munivat kuhnurikennoihin, jotka ovat isompia (6,4mm – 6,8mm), mutta kun työläismehiläisten kennot ovat isompia, munivat punkit enemmän myös niihin.

Isoksi jalostetusta mehiläisestä takaisin alkuperäiseen kokoon

Joten ensimmäinen askel meillä oli alkaa kasvattaa taas luonnollisen kokoisia mehiläisiä. Ne mehiläiset, joiden kanssa lähdimme liikkeelle olivat ”normaalia” suurta kokoa. Ne syntyvät 5,3mm levyisistä kennoista. Alkuperäisen mehiläisen kennokoko on lähempänä 4,9mm. Vaikka kyse on vain muutamista millimetrien kymmenyksistä, niin mehiläisen mittaiselle olennolle tässä on merkittävä ero. 

Saadaksemme pieniä mehiläisiä, tarvitsimme pienemmän kokoista kennostoa. Ongelmana on kuitenkin se, että isosta kennosta syntynyt mehiläinen rakentaa itsensä kokoista kennostoa. Mehiläisille voi kuitenkin ehdottaa pienemmän kennokoon rakentamista laittamalla mehiläispesään valmiita kennopohjukkeita, jotka ovat hiukan niitä itseä pienempiä. Suoraan 4,9mm kennoon ei voi kuitenkaan hypätä, koska se on liian suuri harppaus, ja mehiläiset rakentavat sen ihan mönkään. (Uskokaa pois, nähty on!) Joten ensimmäisenä vuonna käytimme 5,1mm kokoista kennoa, jonka jälkeen pystyimme seuraavana vuonna näistä kennoista syntyneille mehiläisille antaa 4,9mm kennostoa rakennettavaksi. 

Maltti on valttia

Vuosien varrella mehiläishoidossa on tullut mm. opittua sellaista, että kesä on lyhyt, mehiläisen kehityskaari nopea, vuodessa ehtii yhden kerran kokeilla yhtä juttua, ja sitten pitää taas odottaa talven yli seuraavaa kesää ja uutta yritystä. Ainakin siinä jää reilusti aikaa syventyä mehiläisistä opiskeluun. En kuitenkaan suosittelisi mehiläistarhausta perfektionistille, sillä pikku-mehit varmasti keksivät joka vuosi jotain uutta ja ihmeellistä tarhurin pään viemiseksi, eikä koskaan oikein tiedä, että mitä odottaa. Kun kuitenkin hokee itselleen, että ”pienillä askelilla eteenpäin ja maltti on valttia” niin saattaa säilyttää henkilökohtaisen mentaalin tasapainon.

Mehiläisille tuli pesässään liian kuuma ja ne pursuavat ulos jäähdyttelemään. Vasta-aloitteleva mehiläistarhuri ei myöskään tullut ajatelleeksi, että ehkä niillä on ahdasta ja niille pitää antaa lisää tilaa uuden laatikon muodossa.

Roduissa on eroja

Ehdottomasti tärkeintä luonnollisten hoitokeinojen lisäksi terveessä mehiläisessä on hyvä jalostus ja rotu. Gopalan mehiläiset ovat elgon-rotua, jota on vuosikymmeniä jalostettu nimenomaan mehiläisen terveyttä ja punkinkestävyyttä ajatellen – ei hunajan tuotannon maksimointia. Onnistuneen jalostustyön ansiosta – kiitos ruotsalaiselle Erik Österlundille ja hänen tiimilleen – nykyään elgon-mehiläinen on terve ja myös tuottelias.

Kasvatamme myös itse kuningattaria omaan käyttöön Erikiltä ja suomalaiselta Ohlssonilta ostamistamme elgon-kuningattarista. Ero aikaisempiin italialaisiin, krainilaisiin ja sekarotuisiin (apua ihan hulluja) on huomattava.

Työläis-tyttöjä ja ylälaidassa isompi kuhnuri-poika.

Onnellinen mehiläinen, onnellinen tarhuri, onnellinen hunajansyöjä

Joten tiivistetysti, ’Kuinka päästä eroon punkeista luonnollisesti?’ On monta monta muutakin asiaa jotka tulevat mieleen, mutta puhutaan niistä lisää myöhemmin. Ensin tärkeintä on vaihtaa punkinkestävään rotuun, siirtyä luonnollisen kokoiseen mehiläiseen, ja yrittää kaikin keinoin pitää pesät vahvoina ja terveinä, kuten vaikka talveuttamalla ne hunajalla ja häiritsemällä niitä mahdollisimman vähän availemalla pesää koko ajan. Kun mehiläinen voi hyvin, se käyttäytyy hallitun ennalta-arvatusti, jolloin mehiläistarhurikin voi hymyissä suin tuottaa hunajaa.