Gopalan onnelliset mehiläiset – eettistä hunajantuotantoa

Mehiläisystävällistä tarhausta

Emme halua aiheuttaa yhdellekään elävälle olennolle kärsimystä, mukaan lukien eläimille. Gopalan tiimissä jokainen on kasvissyöjä, muutama vegaani. Arvostamme mehiläisiä ja niiden tuottamaa hunajaa sekä sitä kasvisten, hedelmien ja pähkinöiden runsautta, jonka ne pölytyksellään mahdollistavat. Jos maailmassa ei olisi pölyttäjiä voisimme syödä vain perunaa, vehnää ja muutamaa muuta tuulipölytteistä viljaa. 

Tämän vuoksi olemme aina pyrkineet mehiläisystävälliseen tarhaukseen, vaikka se monesti vaatiikin meiltä enemmän opiskelua, työtä ja alkuponnisteluja. Nyt kun olemme useamman vuoden ajan jo hioneet tarhausmenetelmiämme, alkaa tuntua siltä, kuin palaset olisivat vihdoin loksahtaneet kohdilleen, ja pystymme toimimaan mehiläisten kanssa molempia ilahduttavassa symbioosissa.

Gopalan mehiläinen voikukassa.

Mehiläiset auttavat ihmisiä

Suomessa ei luonnonvaraisena ole hunajamehiläisiä. Ne ovat mainio lisä luonnon monipuolisuudessa, ja monille viljelijöille korvaamaton apu. Suomessa viljellyt härkäpapu, rypsi, rapsi, kumina, tattari, korianteri, apilat, mansikka, omena, puutarhavadelma, herukat, pensasmustikka ja monet muut kasvit hyötyvät, jos läheltä löytyy mehiläispesiä. Onnistuneen pölytyksen ansiosta ne tuottavat enemmän satoa, kasvattavat täydellisen muotoisia hedelmiä jotka säilyvät pidempään, sekä siemenet ja pavut tuleentuvat nopeammin.

Kukkiva omenapuu houkuttelemassa pölyttäjiä.

Tarhuri auttaa mehiläistä

Ilman tarhurin ja mehiläispesän yhteistyötä eivät mehiläiset selviäisi talvesta tai niitä vaivaavista tuholaisista. 

Muun muassa karhut, hiiret, tikat, muurahaiset ja mehiläispunkit häiriköivät pesän rauhaa. Näiltä kaikilta tuholaisilta tarhuri yrittää suojella mehiläisiä. Lisäksi hän tarjoaa mehiläisille koteja, jotka suojaavat tuulelta ja ovat kuivia ja lämpöisiä asustella läpi talvenkin, ja kevään tullen tarkkailee ettei mehiläisiltä lopu ruoka kesken. 

Syksyllä pesän ympärille laitetaan lintuverkko, etteivät siipiveikot noki pesään reikiä yrittäessään hankkia helppoa välipalaa. Myös hiiriltä estetään pääsy pesän sisälle, sillä ne niin mieluusti rakentaisivat oman pesänsä mehiläispesän pohjalle nauttien niistä hehkuvasta lämmöstä ja pohjalle tippuvista vanhoista mehiläisistä. Kekomuurahaisten vuoksi olemme joutuneet luopumaan muutamista tarhapaikoista, koska ne yrittävät äkäisesti valloittaa koko mehiläispesän häiriten mehiläisten rauhaa.

Mehiläiset eivät horrosta, vaan kylmien säiden tullen ne vetäytyvät lähelle toisiaan talvipalloksi kutsuttuun muodostelmaan ja kevättä odotellessa syövät hunajaa, josta saadun energian ne muuttavat lämmöksi.

Karhullekin maistuu hunaja

Metsissä samoilevat nälkäiset karhut himoitsevat erityisesti mehiläisten proteiinipitoisia toukkia, joihin ne pääsevät käsiksi (käpäliksi?) kaatamalla mehiläispesän. Tällöin pesä lähes aina menehtyy, ellei tarhuri ehdi riittävän nopeasti paikalle siirtämään niitä uuteen kotiin – jos mehiläiskuningatar seuralaisineen on yhä hengissä.

Mehiläisten elämää terrorisoi myös punkki, mutta se ei ole se sama josta Iltalehdessä joka kesä pelotellaan. Mehiläispunkki häiritsee pesän kehitystä ja levittää varroa-virusta, joka voi koitua kohtalokkaaksi hoitamattomana. Joskus kuulee puhetta ’mehiläiskadosta’, jolloin mehiläiset vain selittämättömästi kuolevat, mutta yleisin syy mehiläisten kuolemaan on juuri tämä varroa, joka voi vaikuttaa mystiseltä, jos ei osaa tunnistaa pienten punkkien tuhoavaa läsnäoloa.

Lue lisää aiheesta ’Kuinka päästä eroon mehiläispunkeista – luonnollisesti?’– blogitekstistä.

Apua jalostuksesta

Hankalinta mehiläisten kanssa on terveen ja elinvoimaisen mehiläiskannan löytäminen ja ylläpitäminen. Mehiläispunkki on suurin yksittäinen haaste. Gopalan mehiläisistä yritetäänkin jalostaa punkinkestävää kantaa. Tällä hetkellä hyviä tuloksia on näyttänyt ruotsalaisen Erik Österlundin elgon-kanta. Mehiläisrodulla ja jalostustyöllä on suuri vaikutus mehiläisen terveyteen. Yksi ihana pikkuhaave meillä on ollut, kuinka hienoa olisi, jos voisi olla sellainen ‘villipesä’, joka elelisi pihan nurkilla vaikka ladon katonrajassa ihan omaa elämäänsä vuodesta toiseen, eikä tulisi punkkien tuhoamaksi. Ehkä se päivä vielä koittaa!

Tomi etsii kuningatarta emonkasvatuspesistä.

Hunajaa riittää meille ja mehiläisille

Alusta asti on päätetty hoitaa mehiläisiä niiden ehdoilla, eikä riistää niitä. Yleensä kun perusmehiläistarhuri syksyllä korjaa hunajasadon, niin hän kerää itselleen kaiken hunajan ja antaa mehiläisille sokerisiirappia talven aikana syötäväksi. Gopalan mehiläisiltä kerätään vain se hunaja, jonka ne keräävät ylitse oman syöntikykynsä, ja annetaan niiden syödä talvella omaa hunajaansa. Keväällä ensimmäisiä hunajaa tuottavia kasveja ovat pajut, leskenlehdet ja voikukat. Tärkein näistä on paju. Mehiläistarhurien tien varret saattavatkin joidenkin silmään näyttää siistimättömiltä, koska emme halua leikata tärkeitä pajuja pois!

Joskus kylmä kevät hidastaa kasvien kehitystä niin, etteivät mesikasvit tuota riittävästi hunajaa nälkäisille mehiläisille. Tällöin annamme mehiläisille ruokatäydennystä, jos ne ovat jo popsineet kaiken hunajansa.

Kevään tullen talvella suojanneet lintuverkot voi ottaa pois.

Pätevä tarhuri pääsee helpolla

Parasta mehiläisten hoitoa on mahdollistaa niiden luontainen elämä – tarhurin ei siinä tarvitse turhia häiriköidä. Pätevä mehiläistarhuri ei puutu mehiläisten luontaiseen elämänrytmiin, vaan osaa tulkita mehiläispesän käytöstä niin hyvin, että näkee kaiken tarvittavan monesti jo pesän ulkopuolelta, eikä kattoa tarvitse nostaa. Joka kerta kun mehiläispesän avaa, ne kuitenkin ihmettelevät, että “Heeei, taivas tipahtaa niskaamme, mitä ihmettä, kuka täällä oikein häärii, antakaa meidän OLLA!” Joten jos mehiläiskanta on elinvoimainen ja terve, ja tarhuri on onnistunut suojelemaan mehiläisiä niiltä ulkopuolisilta haitoilta (kuten. karhuilta ja punkeilta) niin kaikki on hyvin, ja annetaan mehiläisten elää omaa elämäänsä!