Voisi luulla, että mehiläistarhurin kesä on yhtä viheltelyä ja heinänkorsien pureskelua samalla kun pienet pörriäiset tekevät kaiken työn, jonka tarhuri sitten poloisilta riistää. Edellisessä tekstissä ‘Gopalan onnelliset mehiläiset – eettistä hunajantuotantoa’ olen kuvaillut meidän luonnollista tapaa hoitaa mehiläisiä. Nyt tutustutaan tarkemmin hunajan matkaan pesästä purkkiin.

Hunajan tuotannon A ja O on elinvoimainen mehiläisyhdyskunta

Jos mehiläiset ovat heikkoja tai sairaita, ne eivät kerää hunajaa. Sen lisäksi että pesän on oltava terve, on pidettävä huolta siitä, että ne ovat tyytyväisiä. Terveellä ja onnellisella mehiläisyhdyskunnalla on hyväkuntoinen kuningatar ja riittävästi ruokaa ja tilaa munille, siitepölylle sekä hunajalle. Pesälaatikot ja katto suojaavat mehiläisiä sateelta ja tuulelta, ja ilma kiertää pohjan kautta poistaen pesästä ylimääräisen kosteuden.

Mehiläishoitajan työ on pitkälti suojella mehiläisiä kaikilta uhkaavilta vaaroilta

Uhkilta suojaamalla luomme otolliset olosuhteet mehiläisille elää omaa elämäänsä ja “tehdä omaa juttuaan.” Kun kaikki on mennyt nappiin ja pesään on kertynyt ylimääräistä hunajaa, käymme korjaamassa sadon talteen.

On myös katsottava, että mehiläisillä on lähellään suotuisat kukka-apajat, joista riittää mettä kaikille. Suosituksena on noin kymmenen mehiläispesää per tarhapaikka, ja seuraavan tarhapaikan voi perustaa noin 2 km päähän. Mehiläisille tärkeimpiä satokasveja ovat paju, voikukka, hedelmäpuut, villimarjat, apila ja horsma.

Vaikka nämä kaikki ovat kunnossa, se ei kuitenkaan takaa onnistunutta hunajasatoa, vain mehiläisten valmiuden hunajan keruuseen. Jos säät eivät suosi, niin ne eivät suosi – siihen ei pysty tarhuri tai kukaan muukaan vaikuttamaan. Vasta oikea määrä sadetta ja aurinkoa saa hunajakasvit erittämään mettä, jonka mehiläiset käyvät keräämässä mesimasuihinsa.

Sadon korjaaminen

Mehiläispesä rakentuu puulaatikoista joissa on irrallisia puisia kehiä, joihin mehiläiset ovat rakentaneet mehiläisvahasta kennostoa hunajaa varten. Sato korjataan hakemalla ylimmät hunajantäyteiset laatikot linkoomoon, jossa ne lingotaan mahdollisimman pian vielä kun ne ovat lämpimiä. Tällöin hunaja on notkeata ja irtoaa kehistä hyvin. Mehiläispesän lämpötila on noin 35 °C. Kun kennosto on kerätty täyteen hunajaa, mehiläiset sulkevat sen vahalla. Jotta saisimme hunajan ulos kehistä, avaamme ensin nuo kennot, jonka jälkeen laitamme ne hunajalinkoon.

Hunajan linkous

Lingosta hunaja valuu siivilään, johon jää isoimmat vahanmurut. Tämän jälkeen hunaja pumpataan pienempään siivilään, johon jäävät pienemmät vahanmuruset. Sen jälkeen hunaja lasketaan tynnyriin yön yli selkeytymään. Seuraavana aamuna mahdolliset pikkuruiset vahanmurut ja ilmakuplat ovat nousseet pinnalle, ja ne kaavitaan siitä pois. Näistä vahanmurusista saamme raaka-ainetta kuusenpihkasalvoihimme.

Nyt hunaja on juoksevaa ja läpikuultavaa uuden sadon hunajaa. Ajan myötä se tulee kiteytymään, joka vuosi hieman erilaiseksi riippuen mistä kukista mehiläiset ovat hunajan keränneet. Puhdas horsmahunaja säilyy juoksevana, mutta kaikki muut hunajat kiteytyvät – yleensä karkeakiteisiksi. Jotta hunajasta tulisi halutun pehmeätä, vaivaamme sitä hieman, jonka jälkeen se on valmista purkitettavaksi!

Hunajan purkitus

Alkuaikoina purkitimme hunajaa isosta astiasta, jonka alalaidassa oli käsin avattava ja suljettava hana. Tällä tavalla purkitettaessa aivan varmasti tasaisin väliajoin hunajaa hiukan lorahti ja purkki oli yltäpäätä hunajassa. Maailmamme mullistui positiivisesti, kun hankimme purkitukseen apuvälineen, joka truuttaa valitsemamme määrän hunajaa hallitusti purkkiin. Kuin taikaa!

Tutustu hunajiimme →