Kuinka kaikki alkoi

Punajuuret valmiina kellariin vietäviksi, syötävät lehdet kuivattaviksi.

Unelma omavaraisuudesta

Olen asunut koko ikäni maalla – ja rakastan sitä! Jostain syystä lapsesta asti minulle oli itsestäänselvää, että haluan elää luonnonläheistä elämää omavaraistelun hengessä. Ehkä tähän on vaikuttanut se, kuinka meidän perhe aina vietti aikaa metsässä ja luontopoluilla, ja kuinka kaikki kesät vietettiin ulkomerellä saaressa ilman sähköä.

Siskokset Kaisu, Anni (Bhakti) ja Minna touhuissaan vuonna 1995. Kaisun rap-artistin ura jäi lyhyeksi, Anni ei tainnut saada kalaa, kun siitä tuli vegaani (niinkuin melkein koko perheestä lopulta), mutta Minnan lempiajanvietettä on yhä edelleenkin nuotion kohentelu.

Vaikka menestyin koulussa hyvin, en ollut innostunut pänttäämään sen enempiä peruskoulun jälkeen. Meillä kotona ei koskaan painostettu “pärjäämään ja menestymään”, vaan tuettiin ja kannustettiin omissa valinnoissa. Siispä opiskelin taidetta Pekka Halosen akatemiassa, josta valmistuin kuva-artesaaniksi.

Bhakti, Kaisu, Heini ja Minna posket helakoina Pekka Halosen akatemian lopputyönäyttelyssä Kaapelitehtaalta 2010, taustalla Kaisun maalaus ‘Veden koskema’.

Hain jatko-opintoihin Kuvataideakatemiaan, mutta en päässyt pääsykokeita pidemmälle. Siispä siirryin tekstiilitaiteen pariin Arabianrannan Aalto Yliopiston TAIK-linjalle. Opinnot jäivät kuitenkin kesken, kun tapasin tulevan mieheni, jonka kanssa ostimme ensimmäisen yhteisen asuntomme (Ford Transitin) ja posotimme sillä Euroopan halki Italiaan haistelemaan välimerellisiä tuulia. Tomin kanssa jaettiin samat kiinnostuksen kohteet ja arvot, joten yhteiselo kymmenen neliön pakettiautossa oli mutkatonta. Lainattiin kirjastosta matkaluettavaksi kaikkea puutarhanhoitoon ja permakulttuurin liittyvää. Keväällä kun tultiin takaisin Suomeen oli aika laittaa sormet multaan! (Ja palauttaa myöhästyneet kirjat kirjastoon)

Uskollinen Ford Transit, rust in pieces! <3

Kesä, kukat ja mehiläiset

Joten 2012 vietettiin meidän ensimmäistä kesää Gopalalaaksossa. Silloin se oli vielä Tomin vanhempien kesämökki, mutta nykyisin meidän koti. Meillä oli suuret suunnitelmat puutarhasta ja mehiläisistä, ja kovalla innolla ryhdyttiin toteuttamaan kaikkia ideoita.

Tomin isä viisaasti sanoi, että ”Kun tekee monia asioita, niin varmasti tekee myös virheitä. Ei pidä kuitenkaan lannistua epäonnistumisista, vaan keskittyä niihin onnistumisiin, ja työstää niitä eteenpäin.”

Rohkeasti lähdettiin siis liikkeelle, ja pakko sanoa, että aika paljon on ollut niitä epäonnistumisia, mutta lopulta aina enemmän onnistumisia. Totta se on, että ei voi onnistua, jos ei uskalla yrittää. Ja meidän yritys alkoi siitä kun Tomi sanoi, ”Lähde mukaan mehiläiskurssille!”

Toive eettisestä hunajantuotannosta 

Ensimmäiset mehiläispesät ostettiin Jyväskylästä, ne oli italialaisia rodultaan. Matka mehiläisten ihmeelliseen maailmaan alkoi. Mehiläistarhausopuksia pänttäämällä pystyi oppimaan jonkin verran, mutta parhaiten oppi tekemällä, ja joskus (monesti) opit sisäistettiin kantapään kautta.

Ollaan molemmat luonteeltamme vähän sellaisia kyseenalaistajia, mikä ei aina ole helpoin tie, mutta minkäs teet jos olet idealisti. Joten niin puutarhanhoidossa kuin mehiläistenkin kanssa kysyimme aina: ”miksi?” Tämä teki oppimatkasta (edelleen jatkuvasta) mutkikkaamman, mutta palkitsevamman.

Esimerkiksi sen sijaan että mukisematta hyväksyisimme, että mehiläispunkki hoidetaan pois kemikaaleilla, etsimme vaihtoehtoisia keinoja sen hoitamiseen. Tutkimukset ovat osoittaneet kuinka mehiläispunkki vastustaa vuosi vuodelta enemmän hoitoaan. Löysimme punkkeihin ja niiden aiheuttamaan varroa-virukseen vaihtoehtoisia hoitokeinoja, joita olemme kokeilleet, soveltaneet ja ottaneet käyttöön parhaimmat. (Lue lisää ’Kuinka päästä eroon mehiläispunkeista – luonnollisesti’)

Saimme selville, että mehiläisrodulla ja jalostustyöllä on suuri vaikutus mehiläisen terveyteen. Nykyisin Gopalan mehiläiset ovat elgon-rotua, jota on vuosikymmeniä jalostettu kestämään punkkia, olemaan terve ja myös tuottamaan hunajaa.

hunaja verkkokauppaHunajaa, hunajaa, hunajaa

Kesiä meni, syksyjä tuli, ja satoa tuli niin kasvimaalta kuin mehiläispesistäkin. Kasvimaan sato saatiin säilöttyä ja syötyä omin voimin, mutta hunajaa alkoi tulemaan reilusti yli omien syöntikykyjen – vaikka meillä hunaja korvaa lähes kaikessa sokerin.

Gopalan kaikkien aikojen ensimmäinen hunajaetiketti. 🙂

Siispä ostettiin lasipurkkeja, tulostettiin etikettejä ja lähdettiin kokeilemaan torimyyntiä. Meitä lähin kaupunki on Lahti, joten Gopalan ensiesiintyminen oli Lahden torilla. Olimme iloisesti yllättyneitä siitä, että meidän hunajaa oikeasti ostettiin! Kiitos teille ensimmäiset asiakkaat, sillä saitte meidät innostumaan ja jatkamaan mehiläisten hoidon laajentamisen ja torimyynnin parissa.

Järvenpään Maa Elää-markkinoilla

Torimyynti on aika rankkaa työtä, mutta se hieno tunne, kun oma aherrus ja uurastus konkretisoituu elannoksi antaa voimia ja palkitsee. Siitä lähtien ollaan aktiivisesti kierretty ympäri Suomea erilaisissa tapahtumissa. Alkuvuosina oltiin syksystä jouluun joka viikonloppu markkinoilla, ja joskus vielä lisäksi arkipäivisin paikallisilla kuukausimarkkinoilla.
Toffeen synty

Vuosia rakas harrastus on meillä ollut erilaisten makeisten valmistus. Ollaan aina oltu makealle persoja (eikös jo mehiläiset ja hunaja siitä kieli), ja yksi herkku mitä valmistettiin usein oli kotitekoinen toffee. Halusimme alkaa tarjoamaan toffeitamme hunajan rinnalla koko maailman nautittaviksi. Siitä se fudgemania sitten lähti. Vuosien mittaan reseptiä on hiottu paremmaksi ja paremmaksi, uusia toffeemakuja syntyy sitä mukaa kun ne päähän (kielelle?) juolahtavat, ja vegaaniset fudget tulivat repertuaariin 2016 hyvällä vastaanotolla.

Kuusenpihkasalva & villapipot

Kuusenpihkasalva oli sellainen tuote, jota me alunperin tehtiin vain omaan tarpeeseen, mutta koska se oli niin toimiva ja hyvä, niin otettiin se mukaan markkinoille hunajapurkkien ja toffeen kaveriksi.

kuusenpihkasalva-gopala-2-mehilaisvaha

Villapipojen kanssa kävi niin, että aloin vaan yhtäkkiä tekemään niitä hirveästi, koska löysin pitkästä aikaa taas rakkaan neulomisharrastukseni, enkä voinut laskea puikkoja käsistäni. Ensin annoin perheelle ja kavereille villapipoja lahjaksi, mutta kun kaikilla oli jo yksi tai muutama, niin nyt näitä muhkeita ja lämpöisiä pipoja on tarjolla kaikille. Vaikka omia lampaita ei tässä pihamaalla vielä temmellä, niin hatuissa on käytetty suomenlampaanvillaa, joka on ominaisuuksiltaan verrattavissa arvostettuun merinovillaan. Se on pehmeätä, ei niin kutittavaa ja kestää hyvin kulutusta.

Jokainen villapipo on huolella ja ilolla tehty, niin kuin kyllä joka ikinen Gopalan tuote, koska me rakastetaan meidän elämää, työtä ja mehiläisiä, ja ollaan kiitollisia kun saadaan elää tätä omavaraisuuden unelmaa ja työllistää itse itsemme.

Savisen uuden peltomaan muokkausta.

Jokasyksyisillä Mikkelin markkinoilla meidän naapurimaatilalla, Tapolan kyläyhteisössä, 2019.